JOULUKORTTIASKARTELUA

16.11.2015

1 (2)Oon ollut nyt kuukauden verran työkokeilussa eräässä nuorisopalveluiden järjestämässä käsityökerhossa jossa käy pääasiassa lapsia ja nuoria. Joskus pienempänä on tullut askarreltua tms paljonkin, mutta nyt varsinkin kun on muuttanut omilleen kaikenlainen näpertäminen on jäänyt vähemmälle, ei nimittäin ole tullut edes hankittua mitään askartelutarvikkeita tänne omaan kotiin ennen tätä töistä saatua innostusta! 2
Kävin siis hakemassa Suomalaisesta Kirjakaupasta ihanan 3D-joulukorttikirjan ja muita tarvikkeita, kuten 3D tarratyynyjä, liimaa, kartonkia ja kimalletta, korttien tekemistä varten. Voin ihan vinkkinä sanoa että jos kärsii tekemisen puutteesta niin näiden kanssa näpertäessä saa kyllä helposti kulumaan tunnin jos toisenkin.5Ihastuin juuri tässä kirjassa korttien värimaailmaan ja niiden vanhanaikaiseen tyyliin. Jokaiselle kortille on yksi A4-kokoinen sivu josta löytyy tarvittavat osat ja mallikuva. Tämä kirja oli todella kätevä, palasia ei nimittäin tarvinnut leikellä irti vaan ne oli helposti irrotettavissa ilman saksia. 3Näiden korttien tekeminen on tosi helppoa, palasien toiselle puolelle kiinnitetään 3D-tarratyynyjä ja sitten vaan painetaan se kiinni mallin mukaiselle kohdalle. 4 6 7Tykästyin tosi paljon näihin 3D-kortteihin, näyttää niin paljon kivemmilta kuin perinteiset joulukortit! Näitä antamalla saa myös varmasti ilahdutettua sukulaisia tai ystäviä, kun huomaa että kortin eteen on nähty vaivaa ja aikaa.
8 9Kun 3D-kuva on valmis, liimataan se vain sopivan kokoiselle kartongille josta saadaan tehtyä halutessa aukeava korttipohja. Lopuksi koristelin kortteja vielä läpinäkyvällä kimalleliimalla. 10 11
Löytyykös sieltä lukijoista yhtään käsityöihmisiä tai irtosiko tästä jollekin inspiraatiota joulukorttien tekemiseen?

AUTUMN SNAPSHOTS

MIELLYTTÄVÄMPI VAIHTOEHTO SILMÄLASEILLE

9.10.2015

4
5
Mulle tuli tänään kivaa postia, sain nimittäin yhteistyön merkeissä Alensa.fi nimiseltä sivustolta piilolinssit testattavakseni. Oon jo kauan aikaa haaveillut piilolinsseistä, mutta en ole raaskinut tilata mistään sillä en ollut varma saisinko linssejä edes laitettua silmiini. Mun silmät on olleet aina aika arat ja helposti kuivuvat allergioiden yms takia, joten olin ajatellut silmälasit sopivammiksi kuin piilolinssit. Olen nyt kuitenkin jo jonkin aikaa omistanut lasit, mutta en ole osannut käyttää niitä vaikka huono näköni sen kyllä vaatisi. En vaan jotenkin osaa yhdistää silmälaseja tyyliini, eikä ne tunnu mukavilta päässä, valitsin nimittäin halvimmat mahdolliset vaihtoehdot. Hyvistä ja istuvista silmälaseista saa siis pulittaa isojakin summia, kun taas käytössä huomaamattomat piilolinssit on paljon edullisempi vaihtoehto.

Saamani linssit olivat TOPVUE-COLOR sarjaan kuuluvat kuukausilinssit, jotka otin vahvuuksien kera. Paketissa mukana tuli myös muutama linssikotelo, Gelone-piilolinssineste, sekä LAIM Moisture silmäsuihke, joka tuli minulle kyllä enemmän kuin tarpeen. Ei siis tarvinnut pelätä silmien kuivumista ja ärsyyntymistä linsseistä.
¨6
Linssien saamisessa silmään kesti kyllä tovi jos toinenkin, mikä on varmaan ihan ymmärrettävää ensikertalaiselta. Linssit tuntui kuitenkin miellyttävältä silmissä, eikä näin herkkäsilmäisenkään silmät vuotaneet tai ärsyyntyneet ollenkaan. Linssit näyttivät myös kivalle silmissä, ja saavat silmät näyttämään selkeästi isommilta. Linssien vihreä väri korostaa myös kivasti omien silmieni väriä. Muistathan tutustua piilolinssien aloitukseen liittyviin ohjeisiin  mikäli suunnittelet linssien hankkimista itsellesikin!  beforeafter 3 1 2                                                                                                       * YHTEISTYÖSSÄ ALENSA.FI 

MUMMON MUSTIKKAPIIRAKKA

5.10.2015

IMG_8976 IMG_8902
MUROPOHJA
150g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
2 dl kermaviiliä (1prk)
1 kananmuna
3/4 sokeria
2 tl vaniliinisokeria
4-5 dl mustikoita
IMG_8910
Aloita vatkaamalla rasva ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna, sekä vehnä- ja leivinjauhot. Painele murotaikina piirakkavuokaan, reunoja myöten. Ripottele pohjalle mustikat ja kaada päälle kermaviiliseos.  
IMG_8952
Paista 200 asteessa n. 30 min. Anna jäähtyä hetki ja nauti! Helppo ja nopea, perinteistä mustikkapiirakkaa mehevämpi herkku, joka maistuu myös ilman vaniljakastiketta.IMG_8966 IMG_8967

BLACK BELLSKIRT

3.10.2015

3
Löydettiin tänään meidän lähistöltä älyttömän kaunis vanha kartano, josta taitaakin tulla mun uus vakio kuvauspaikka. En suinkaan hyödyntänyt koko aluetta yhdellä kertaa, vaan tuutte varmasti näkemään lisää kuvia samantyylisestä, ränsistyneestä ympäristöstä. Tänään oli myös ihanan aurinkoinen ilma, joten mun uudet ballerinat pääsi ulkoilemaan ensimmäistä kertaa.
6
Poolopaita - Gina Tricot  / Kellohame - Cybershop / Vyö - Nelly.com 
Kaulakoru - New Yorker / Kello - Timanttiset / Laukku - Funkypoint.fi / Ballerinat - H&M
2 1 5 8
7 9 4

FROM MY PHONE

2.10.2015

1
1.Oranssi huulipuna pitkästä aikaa käytössä 2. Vantaan reissun valkkaribooli 3. Oli muuten yllättävän hyvää vaikka en ite tykkää yhtään viineistä, kirpsakat hedelmät peitti hyvin sen maun! 4. Musta huulipuna huulilla vuorostaan3
1. & 4. En kestä mun pikkusiskoa, se on niin taitava. Mistä lie perinny tuon naamansotkemisvimman, heh 2. Synttäriruusuja 3. Pääsin maistelemaan siskoni tekemää soijamakaronilaatikkoa. Ihan samanmakuista ja samannäköistä kuin lihamakorilaatikko, vaan terveellisempää! 2
1. Pitkästä aikaa mustavalkoista selfietä 2. Rosson pitsla, eli siis pitsan ja salaatin yhdistelmä 3. Nam, Arnoldsin frappea ja donitsia 4. Selfie viimeviikonloppuiselta tyttöjenillalta4
1. Selfietä selfien perään 2. Matkuksen Pancho Villan tortilla, oli muuten hyvää 3. Vantaan reissulla käytiin testailemassa uus ravintola FRIENDS&BRGRS 4. Valkkariboolia maistelemassa5
1. Arabicliner 2. Henna kokkaili meille Vantaalla kasvisversioita täytetyistä paprikoista ja perunoita valkosipulikastikkeella, taivas 3. Happy Joe 4. Viimeviikonloppuista tyttöjeniltaa!

CUTE CREEPY DOLL FOR HALLOWEEN

30.9.2015

IMG_8565Tykkään tehdä näitä vähän erikoisempia meikkejä koska näiden toteuttaminen on niin hauskaa ja lopputulos yllättää aina itsenikin. Tänään mun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan esittää pelottavaa nukkea, mutta päädyinkin söpöilemään kameralle feikkipisamien ja tikkarin kanssa hah. Tämän meikin olisi vielä kruunannut jotkin överisöpöt ruskeat piilarit, mutta menköön nyt ilman.
IMG_8051 Kun käytössä on maskeeraukseen tarkoitettuja meikkivoiteita, niin on tärkeää kosteuttaa ja pohjustaa kasvot kunnolla ennen meikkivoiteen levittämistä. Ainakin tämä Mehronin valkoinen meikkivoide on erittäin kuivattavaa, eikä näytä iholla kovinkaan hyvältä ellei joukkoon sekoita tavallista meikkivoidetta ja pohjusta kasvoja primerillä.IMG_8038
IMG_8048
Mikäli lopputulos ei meikkivoiteiden jälkeen ole vielä tarpeeksi vaalea ja posliinimainen, kannattaa kiinnittää meikki valkoisella puuterilla normaalin sijasta. IMG_8089 IMG_8126 Pidin silmämeikin rajauksien ja luomivärien suhteen aika neutraalina, sillä silmien korostumisesta huolehtii pitkät, nukkemaiset ripset. Käytin siis luomivakoon erittäin vaaleaa ruskeata ja liikkuvalle luomelle kimaltavaa shamppanjanjaista sävyä. Korostin valkealla sävyllä kulmaluuta sekä silmän sisänurkkaa, ja rajasin alavesirajan valkoisella kajalilla joka luo efektin suuremmista silmistä.
IMG_8178 Ennen tekoripsien laittamista tein vielä erittäin ohuen ja pehmeän rajauksen yläluomelle mustalla luomivärillä. Suunnittelin alunperin laittavani tekoripset myös alaripsiin, mutta ne ei näyttänytkään hyvältä joten tyydyin omiin alaripsiini. IMG_8215 Tähän asti kaikki on ollutkin mulle aika tuttua puuhaa, mutta näiden pisamien tekeminen oli jotain ihan uutta. Töpöttelin siis teroitetulla ruskealla kajalilla varovasti pisteitä molempiin poskiin ja lisäsin niiden päälle vielä puuteria. Pitkästä aikaa käytin myös poskipunaa! 
IMG_8330
Huuliin käytin kirkkaan punaista rajauskynää ja huulipunaa, ja pyrin tekemään niistä vähän sydämen muotoa muistuttavat. Kiharsin vielä hiukset söpöille saparoille, jotka sidoin kiinni valkeilla pitsinauhoilla. Mitäs te tykkäätte näistä vähän erikoisemmista meikeistä, aikooko joku kenties inspiroitua tästä nukkelookista halloweenina?IMG_8631
IMG_8483 IMG_8562